Neljäs kerta toden sanoo..
Sain työtoverilta kankaan Reinoja varten, jo talvella. Ensimmäiset meni roskiin, koska kangas on ohutta ja liukasta ja tarttuminen siististi pohjaan ihan onnetonta. Kokeilin tauon jälkeen uusiksi, mutta eihän se kangas tauon aikana ollut miksikään muuttunut. Keksin silittää kankaaseen kovikekankaan ja nyt kangas tuntui hyvältä. Sitten ongelmaksi tuli ne Reinojen reunat... yritin ensin alle tummempaa kangasta, tuli liian paksu... ja taas roskiin.. No, kävin eilen kaupoilla ja huomasin hyllyssä Reinot - tutkin vähän niitä ja päätin tämän aamun käyttää omiin Reinoihini. Ne pojan housujen ruskea kangas oli hyvää - leikkasin ohutta kaistaletta ja liimasin reunoihin.
Olen nyt aika tyytyväinen :)
Tuleekos näille kengille omistajakin, saako mummu papan?
Reinot piti tehdä, kun työtoverikin jo kyseli, että koska ne ovat valmiit. Vaaria en ole mummulaan suunnitellut.
Täällä on nyt niin taukoa mineilyssä, ideoita pyörii päässä paljonkin. Nuket-listan keittiö-swapissa olen mukana. Itse tekeminen on vähän jäässä. Nyt loppui yövuorot ja sain tietysti flunssan ,joten täällä ollaan aika tukkoisia. Mutta eiköhän se tästä. Anjalle vielä, että nuo kankaat ovat ihan oikeasti ihania (kuva niin huono), niistä saa vaikka mitä...
Mukavaa viikonloppua!
Oletko käynyt katsomassa että minun blogistani saa nyt tilata niitä tekemiäni mini keramiikka-astioita.